Quantcast
Channel: Lukupino
Viewing all 715 articles
Browse latest View live

Anōnumos - matkani nimettömään teatteriin

$
0
0
Kuva: en tiedä


Vastaanotin kutsun oudosta sähköpostista nimettömältä taholta. Vastasin kyllä ja parin päivän päästä sain ohjeeni. Minun tuli löytää itseni tiettyyn paikkaan ja aikaan Malmin lentokentällä. Olin ottamassa osaa anonyymiin esitykseen, joka "ehdottaa maailmaa, joka ei perustu yksilöön. Teos hyökkää nimettömyydellä näkymätöntä sortoa, nimetöntä vallankäyttöä ja tuntematonta kauhua vastaan".

Saavuin lentokentälle ja lyhyen odottelun jälkeen minut talutettiin kädestä pitäen sisään pitkään käytävään. Luovuin kaikista tavaroistani ja lapuilla kommunikoiden minut käskettiin osoittaa itseäni tai edessäni seisovaa huppupäistä ihmistä. Se ketä osoitin saisi laittaa hupun omaan päähäni.

Jo tässä vaiheessa lienee selvää, että esitys ei sovi kaikille. Sain kuitenkin etukäteen pienen listan asioita, joita tulee odottaa. Saatoin myös milloin vain ottaa yhteyttä turvahenkilöön ja lopettaa jos vain haluaisin.



Minut laitettiin kävelemään portaita ylöspäin ja huomasin, että ohuen hupun läpi oli vielä yllättävän hyvä näkyvyys. Kaikki oli vain hieman hämärää ja vääristynyttä. Tämä teki ylhäältä lähestyvästä kirkumisesta ja juoksuaskelista kuitenkin hieman häiritsevämpiä.

Vastaan juoksi ja kompuroi jälleen yksi huppupäinen hahmo, joka kaatui portaissa jalkoihini. En tiennyt halusiko tämä minun auttavan vai jatkavan eteenpäin. Päätin jatkaa. Hahmo juoksi perääni ja lopulta talutti isoon tilaan.

Tästä eteenpäin en halua paljastaa liikaa tapahtumista.




Musiikki täytti ison osan aisteistani, jotka olivat jo vääristyneet. Oli mahdotonta tietää kuka tilassa oli esiintyjä ja kuka osa yleisöä. Olen osallistunut aikaisemmin reiveihin eivätkä ne oikeastaan ole minulle luonnollinen paikka, mutta tämä oli erilaista. Ihmisiä kannustettiin liikkumaan, mutta tanssiminen ei tuntunut pakolliselta toiminnalta. Sain halutessani keskittyä vain tarkkailemaan tai tutkailemaan laajojakin alueita tilan sisällä.

Löysin itseni erilaisista tilanteista. Vaeltelin tilassa tarkkaillen, minua talutettiin vaihteleviin paikkoihin, kävin piknikillä juomassa viiniä, kirjoitin jumalalle... Välillä tilanteet olivat melko intensiivisiä ja välillä taas hyvin rauhoittavia.

Esiintyjät ja ehkä osa yleisöstäkin ottivat pois vaatteitaan ja minultakin vietiin jossain vaiheessa paita päältä. Osa esiintyjistä oli täysin alasti. Kaikki oli täysin luontevaa ja tila oli turvallisen oloinen. Olen hyvin estynyt immersiivisen teatterin suhteen, mutta esiintyjät ottivat nyt yleisön haltuunsa. Hyvin kirjaimellisesti.

Etenkin tanssiesityksiä seuratessa on yleensä etääntynyt teoksesta. Kun tanssijaan ottaa kontaktin koskettamalla, niin teokseen saan aivan uuden ulottuvuuden. Ei siis tanssimalla mukana, vaan tosiaan vain koskettamalla tanssijaa, joka on vetänyt kätesi tämän olkapäälle. Pienimuotoinen, outo ja mahtava kokemus.

Henkilön ANōNUMOS kuva.

Oli jännittävää pysyä epätietoisuudessa, mutta siinä oli myös avain turvallisuuden tunteeseen. En tiedä miksi näin on itselleni, mutta Anōnumosin Facebookissa lukee:

"Anonymiteetti purkaa olemassa olevia tottumuksia, avaa tilan uudelle tuntemattomalle saapua ja vapauttaa. Samalla anonymiteetti on leimallisesti myös terrorin ominaispiirre. Kun kauhun aiheuttavia tekijöitä ei tiedetä suurin kauhu syntyy tuntemattomuudesta - tuhosta, jolle ei löydy syytä.

Anonymiteetissa on mahdollisuus suurimpaan hyvään ja epäitsekkyyteen sekä suurimpaan pahaan ja yhteisön tuhoon."
Teos on saanut rahoitusta, mutta en tiedä keneltä. Edes tekijät eivät tiedä. Menestyneet dj:t ovat perinteisesti esiintyneet salanimillä saavuttaakseen anonymiteetin. Yksittäisiä henkilöbrändejä ei haluta korostaa yli teoksen. Esiintyjien nimettömyyden lisäksi yleisö sai nimettömyyden lahjan. On vapauttavaa päästä hetkeksi eroon omasta itsestään.

Esityksiä on enää huomenna ja ylihuomenna. Lisätietoja löydät Anōnumosin Facebookista täältä.



Lukupinon joulukalenteri 2017

$
0
0


Joulukalenterin ensimmäinen luukku on avattu. Tämä on ehkä bloggaajamaisin tekoni täällä tähän mennessä, mutta nyt on joulu enkä häpeile myöntää pitäväni siitä.

Lukupinon joulukalenteri löytyy Instagramista. Hashtagilla #LukupinonJoulukalenteri2017 löydät kaikki avatut luukut.

Jokaisen luukun takaa löytyy jokin aarteeni kirjahyllystäni. Ensimmäisen luukun takana oli Moby Dickin pokkariversio, josta pidän todella paljon. Sillä kuten Ron Swanson sanoi:
“Metaphors? I hate metaphors. That’s why my favorite book is Moby Dick. No frufu symbolism, just a good simple tale about a man who hates an animal.”



Pekka Kauhanen ja Ola Kolehmainen HAMissa

$
0
0


HAM-Helsingin uusissa näyttelyissä Kauhasen veistokset ja Kolehmaisen valokuvat luovat erilliset, mutta etäästi keskustelevat kokonaisuudet, joissa eläväiset veistokset ja jylhät valokuvat molemmat leikittelevät valolla ja varjolla. Kauhanen on nyt esillä myös Kasarmitorilla 30.11.2017 julkistetun Talvisodan kansallisen mustomerkin myötä, joka on liitetty osaksi HAMin julkisen taiteen kokoelmaa.

Ola Kolehmainen on käyttänyt aiemmin valokuvissaan materiaalina nykyaikaista arkkitehtuuria, mutta nyt katse on käännetty historiallisiin ja koristeellisiin palvonnan paikkoihin. Valokuvasarja Pyhiä tiloja käsittää vanhoja kirkkoja, synagogia ja moskeijoita. Näyttelyn 28 teoksesta 19 on esillä ensimmäistä kertaa. Pelkästään lupien saaminen tilojen kuvaamiseen on ollut pitkä prosessi ja kuvien ottaminen vei aikaa neljä vuotta. Jokainen on kohde on kuvattu tarkasti ennalta suunniteltuun vuorokaudenaikaan ja vuodenaikaan.

Valokuvia katsellessa tulee pohdittua uskontojen näennäisen erilaisia historioita, jotka kuitenkin ovat monella tapaa lähes identtisiä. On mielenkiintoista nähdä juuri se yhtänäisyys kuvien välillä. On hankala ajatella kuvia katsellessa, että kyseessä on uskonnollisia tahoja, jotka pitävät itseään niin erilaisina, että se on johtanut surullisiinkin lopputuloksiin.

Ola Kolehmainen: Hagia Sophia 537AD III, 2014

Kuvat ovat värikkäitä ja täynnä pieniä yksityiskohtia, mutta todella rauhallisia. Ne ovat kokemus, jota vahvistaa Berliinissä työskentelevien arkkitehtien Matthias Sauerbruchin ja Louisa Huttonin luoma tila värikkäine seinineen sekä säveltäjä Petros Paukkusenääni-installaatio.

Näyttelyn yhteydessä julkistetaan kirja Ola Kolehmainen - It's all one history, (almost), jonka tekstit ovat laatineet Mark Gisbourne ja näyttelyn kuratoinut Claire Gould.

Ola Kolehmainen, HAMin johtaja Maija Tanninen-Mattila ja Pekka Kauhanen keskustelevat näyttelyistä

Pekka Kauhanen on tuttu nimi monista julkisista taideteoksista ympäri Suomea. Tennispalatsin suurta näyttelytilaa hallinnoi tällä kertaa jättimäisen Talvisodan kansallisen muistomerkin kipsimalli. Vaikka kyseessä on sinänsä pelkkä työvaihe, niin se toimii jo teoksena itsenäänkin ja tarjoaa todella selkeän kuvan tämän kokoluokan teoksen luomiseen.

Pekka Kauhanen: Talvisodan kansallinen muistomerkki, 2015 (kipsimalli 1:1) © Talvisotayhdistys ry / Kuva: Hanna Kukorelli

Kauhasen humoristiset hahmot valtaavat tilan pienemmässäkin muodossa. Ne tulevat vastaan yksitellen ja välillä jonossa, jossa enemmän ja vähemmän abstraktit hahmot marssivat. Mikko Orasen ja Klas Fontellin kuratoima näyttely on sanalla sanoen hauska. Hahmoissa on jotain niin elävää, enkä osaa sanoa mistä se tunne syntyy. Pienet yksityiskohdat eleissä, asennoissa ja mielettömissäkin ratkaisuissa tekevät niistä omia persooniaan, joihin kannattaa käydä tutustumassa.


Näyttelyt ovat nähtävissä HAM Helsingin taidemuseossa 6.12.2017 - 4.3.2018. Lisätietoja löytyy HAMin sivuilta täältä.



Katso myös:


Helsingin Kirjamessut 2017 - hyvät bileet

$
0
0

Glitteröitytin itseni

Helsingin Kirjamessut 2017 jäivät mieleen yhtenä vilkkaimmista kirjamessuista, joilla olen ollut. Neljä päivää kirjoja, kirjailijoita, lukijoita, ruokaa, viiniä ja kohtaamisia ihmisten kanssa. Tänä vuonna otin messuista kaiken irti ja joka aamu pakkasin kamat kassiin ja suuntasin Porvoosta Messukeskusta kohti.

Kirjamessut ovat kaupallinen tapahtuma. Toisaalta se on tapahtuma, jonka taustalla on paljon ihmisiä, joilla on ihan aito rakkaussuhde kirjoihin. Voin tätä omalta osaltani todistaa sen neljän vuoden kokemuksella, jolloin olen blogini puolesta päässyt vähän kurkistamaan kirja-alan kulisseihin.

Vastuu kaupallisuuden verhon taakse katsomisesta jää messukävijälle ja väitän tutkimusmatkan olevankin osa hauskuutta. Kirjoitin aiemmin Kirjamessujen niin sanotusta silmänkääntötempusta.

"Kirjamessujen järjestelmälliset käytävät ja erilaisten osastojen, maksukyvyn mukaan määräytyvä hierarkia, muodostavat eräänlaisen silmänkääntötempun. Se luo meille kuvaa yhdestä todellisuudesta kirjallisuuden maailmasta, mutta se ei ole ainoa todellisuus."

Ei tule katsoa messuosaston kokoa ja määritellä sen perusteella toimijoiden tärkeysjärjestystä kirjamaailmassa. Koko jutun Kirjamessujen silmänkääntötempusta voit lukea täältä.

Helsingin Sanomissalistattiin neljä asiaa, jotka pilaavat kirjamessut tänä vuonna. Pilaavat... Hyvinvointikirjojen nousu markkinoilla, liian vähän aikaa esikoiskirjailijoille tai väärin aakkostettu messulehti. Isoa toimijaa vastaan ikään kuin kuuluu lähteä ristiretkelle. Negatiivinen usein voittaa tällöin positiivisen ja luo osaltaan oman silmänkääntötempun.

Siksi haluan vain kertoa millaista Kirjamessuilla oli tälle kulttuuribloggaajalle.

Olin ensimmmäistä kertaa mukana kaikki neljä päivää. Yleensä vähintään se viimeinen sunnuntai on uhraantunut taisteluväsymykselle. Nyt olin varautunut. Mukavat kengät, nesteytystä, lepoa, suunnitelmallisuus ja sen hyväksyminen, että kaikkea ei vain voi kokea.

Muiden bloggareiden kera kävimme esimerkiksi perinteisellä kustantajien järjestämällä aamiaisella ja muutenkin messuilu oli isoksi osaksi tuttujen kanssa rupattelua. Tänä vuonna olin lisäksi esiintymässä lavalla, joka toi mukanaan oman jännityksensä messuiluun.

Messujen teemana oli luonnollisesti satavuotias Suomi ja se näkyi. Suomalaisella kirjallisuudella on syytä hieman nostaa hattua itselleen ja sanoa, että hyvää duunia. Upeasti ollaan kautta historian saatu hienoja teoksia luettavaksi ja eteenpäin mennään. Tätä me messuilla juhlimme ja niihin bileisiin ei tarvita kuin muutama mielenkiintoinen keskustelunavaus ja hitosti tyyppejä, jotka tykkäävät lukea.

Ensi vuotta odotankin sitten todella innolla kun teemana on Yhdysvaltojen kirjallisuus. Mennään vahvasti sinne omalle mukavuusalueelle.

Perinteiseen malliin vielä muutama kuva messuilta:


Porvoon kulttuuriblogisti ja Porvoon kirjailija/CMXisti


Pääsin kättelemään suurta idoliani. Jörn!


Messujen eka kohde joka vuosi


Messuilla pääsi suunnittelemaan oman rintamerkin



Lukupinon haastattelussa: Paula Huhtanen

$
0
0


Paula Huhtanen. Kuva: Sune Keller

Paula Huhtanen kysyi eräänä päivänä Twitterissä kuka haluaisi tältä kirjeen. Alkoi projekti #satakirjettä, jonka viimeinen kirje lähti juuri matkaan.

Ihastuin koko projektiin, mutta olen myös yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät nauttimaan Huhtasen kirjoittamasta kirjeestä. En halua paljastaa kirjeeni sisältöä, koska se oli minulle erityinen, mutta ylipäätään ihan oikean kirjeen vastaanottamisessa oli jotain kutkuttavaa. Paksu paperi ja musteella kirjoitetut sanat olivat tervetulleita. Toivon projektin innoittavan muitakin ottamaan kynän ja paperia käteen ja laittavan sanoja järjestykseen jollekulle toiselle. Tutulle tai vaikka tuntemattomalle.



1.

Mikä sai sinut kirjoittamaan sata kirjettä tuntemattomille?

Ensisysäys kirjeille oli suloinen sattuma. Kirjoitin kirjettä ystävälleni, etsin hänen osoitteensa – halusin yllättää – ja tietenkin kävi niin, että kirje päätyi väärään osoitteeseen, saman nimiselle, samaan kaupunkiin.

Väärä vastaanottaja poimii kirjeen muun postin seasta, avaa sen ja rivi riviltä ymmärtää, ettei kirje olekaan hänelle. Hän näkee vaivaa löytääkseen kirjeen oikean vastaanottajan ja toimittaa kirjeen lopulta henkilökohtaisesti perille. Päätän kirjoittaa kirjeen hänelle, tuntemattomalle.

Muistelen myös kirjeitä, joita olen jättänyt välikattoon tai piiloihin. Ajattelen, miten kirjoittamisen ja lukemisen hetket kutovat kohtaamisen yhdeksi ja aika katoaa väliltämme. Ajatus kutkuttaa ja lopulta päädyn kirjoittamaan sata kirjettä tuntemattomille osin myös Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi.

2.

Tiedän ihmisten olleen onnellisia kirjeistäsi. Mitä projekti on tuonut omaan elämääsi?

Sata kirjettä oli minulle todella rakas ja tärkeä projekti. Sain kirjoittaa hyvin erilaisille ihmisille. Matkustelin tänä vuonna aika paljon ja usein pysähdyin johonkin kauniiseen paikkaan ja kaivoin kirjepaperia laukustani – tästä minun on pakko kirjoittaa jollekulle! Kirjoitin maailmasta ja elämästä, olin heille läsnä kirjeessä. Kirjeiden myötä sain kohdata ihmisiä sanoissa, sain mahdollisuuden sanoa heille jotakin kaunista, joskus rohkaisevaa tai lohduttavaa. Sain huomata, miten avoimessa kohtaamisessa ei ole niinkään merkitystä, mitä tiedämme toisistamme, vaan sillä, millaisia olemme toisiamme kohtaan.

3.

Mitkä kirjoittaminen merkitsee sinulle? Mitä voit kertoa tulevasta esikoisromaanistasi? 

Kirjoittaminen on minulle tapa kokea hetkiä ja ymmärtää maailmaa. Muistikirjan sivuilla ymmärrän myös itseäni paremmin. Kirjoittaessani löydän itsestäni ajatuksia, joita en tiennyt ajattelevani, teen maailmasta huomioita, joita en tiennyt nähneeni. Tavallaan kirjoittaminen avaa uuden aistin.

Esikoisromaanini sijoittuu 1920-luvun Pohjanmaalle, vahvojen naisten aikaan. Aikaan, jolloin niukat olot ajoivat isäntiä merten taa ja kirjeet olivat ainoa yhteys kotiin. Voiko selvitä luhistumatta, vaikka perunat nahistuvat käsiin ja maailma ympärillä palaa?

4.

Entä lukeminen? Mitkä ovat lempikirjojasi? 

Lukeminen on pakopaikka ja portti. Toisiin maailmoihin tai omaan, ymmärrykseen ja seikkailuun. Hyvä kirja on usein hyvin henkilökohtainen kokemus, sillä se liikuttaa meissä myös kohtia, joihin ajatuksemme eivät yllä.

Luen enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, ja nautin erityisesti kirkkaasta, häkellyttävän hyvästä kielestä. Viime aikojen helmistä minua ovat sykähdyttäneet esimerkiksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat ja Marisha Rasi-Koskisen Eksymisen ja unohtamisen kirja.

Ei mikään hetki, jonka vietit lukien, ollut hukkaan heitetty.

5.

Kun puhutaan "suomalaisesta kulttuurista", mitä mielikuvia, kokemuksia tai taiteilijoita pulpahtaa mieleesi?

Minulle rakasta suomalaista kulttuuria edustavat yhtälailla kahdeksankymppinen kehruunopettaja takkatulen ääressä tarinoimassa kylännoidista, saaristomaiseman kaiut Ylva Harun folkmusiikissa kuin sanojen väliset etäisyydet Sanna Karlströmin runoissa.

Parhaimmillaan suomalaisessa kulttuurissa risteävät eri ajat, menneisyys ja nykyisyys ovat yhtä. En usko, että suomalaista taidetta voidaan puhtaasti erottaa luonnosta. Siksi se puhutteleekin kuin metsä tai revontulet.

Suomalaisessa kulttuurissa rakastan erityisesti kauniita sanoja ja sanattomuutta.




Katso myös:

Lukupinon haastattelussa: Blake Crouch

Lukupinon haastattelussa: Atte Kilpinen

The Last Jedi - ensitunnelmat (spoilereita)

$
0
0


Star Wars: The Last Jedi on viimein osaltani nähty ja nyt on pakko vuodattaa muutama sana kokemastani. En ole kirjoittamassa elokuva-arvostelua, kritiikkiä, esittelyä leffasta tai edes kovin koherenttia tekstiä. Ihan vain innostuneen fanin ensireaktioita näkemästään. Spoilereita edessä, joten jos leffa on näkemättä, niin ehkä ei kannata lukea lisää.

A long time ago in a galaxy far, far away... Ja sitten se Star Wars räjähtää siihen ruutuun ja aikuiset ihmiset pyyhkivät salaa kyyneleitään leffasalissa. Olin jännittyneemmässä tilassa koko leffan ajan kuin missään teatteriesityksessä koko vuoden aikana. Nämä hahmot ja koko warssin maailma ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että Carrie Fisherin kuolema oli luonnollisesti mielessä elokuvan ajan. Jos Rogue One ei herättänyt tunteita, niin viimeistän tämä sitten. Nyt meidän prinsessa on tosiaan poissa.

©2017 Lucasfilm Ltd. All Rights Reserved.

Rakastin mitä Rian Johnson oli tehnyt Star Warsille. The Force Awakens toi uudet hahmot osaksi perhettä ja toimi peilikuvana A New Hopelle. The Last Jedi taas oli monella tapaa peilikuva The Empire Strikes Backille ja hahmoilla oli enemmän tilaa olla aktiivisia toimijoita. Elokuva kunnioitti entisten osien perinteitä, mutta Johnson toi peliin jotain uuttakin.

Rogue One toi jo Warssiin realistista sodan kuvausta, mutta The Last Jedi toi siihen laajempia sodan realiteetteja. Oli upeaa nähdä miten Star Warsin ikuinen hyvän ja pahan taistelu vietiin enemmän harmaalle alueelle. Niin Voiman pimeän puolen ja valon puolen välillä kuin imperiumin ja tasavallan välilläkin. Hahmot joutuivat käsittelemään aiheita kuten asekauppa ja luokkaerot hyvinkin konkreettisilla tavoilla. Ehkäpä siinä Chewien ja Porgien nuotiokohtauksessa pohdittiin hieman veganismiakin.

Kyseessä oli edelleen avaruuslänkkäri, mutta sadun maailma on muuttunut yhä enemmän realistisemmaksi. Lähes vertauskuvalliseksi paikoin modernin maailman tapahtumien suhteen. Elokuva oli toisaalta myös hauska. Ehkä paikoin liiankin. Alun kohtaus tuntui kokonaiselta sketsiltä ja huumori oli hyvin näkyvää kautta tarinan.

©2017 Lucasfilm Ltd. All Rights Reserved.

Fanipojan aivot saivat melkoista ilotulitusta koko leffan läpi. Jotkin kohdat saivat ihon kananlihalle ja jotkin särähtivät tajuntaan. Valonnopeudella läpi avaruusaluksen? Jep. Osui ja upposi, mutta jos tämä on niin tehokas tapa ottaa jättimäiset alukset pois pelistä, niin miksi tätä keinoa ei olla käytetty kaikissa avaruustaisteluissa?

Ajatus siitä, että kuka tahansa voi olla alku vallankumoukselle? Mahtavaa! Reyn vanhempien alkuperä (tai vielä mahdollinen sellainen) toimi tälle upeana symbolina ja tietysti se jo ikonisen kaltainen loppukuva.

Leian avaruuskävelyn taustalle olisi sopinut jokin hyvin psykedeelinen Pink Floydin biisi. Hämmentävää.

Kutsuiko Luke valomiekkaa oikeasti lasermiekaksi?

Leluja, patsaita, kirjoja. Toivottavasti onnistun pitämään sisäisen keräilijäni aisoissa.

Kuka perkele oli Snoke?

Menen tämän katsomaan vielä ainakin kerran uudestaan. En päässyt ensi-iltaan, koska halusimme pikkujätkien kanssa nähdä tämän yhdessä ensimmäistä kertaa ja pitkän harkinnan päätteeksi totesimme, että Star Wars ei tällä kertaa ole sovelias syy jäädä koulusta pois päiväksi (hiton aamuensi-illat).

Yhdysvallat-lukuhaaste

$
0
0


Yhdysvaltojen kirjallisuus on 2018 Helsingin Kirjamessujen teemana ja sitä odotellassa voi ottaa osaa Yhdysvallat-lukuhaasteeseen. Nämä 15 aihetta antavat mahdollisuuden sukeltaa syvälle Amerikkalaiseen kulttuuriin.


Yhdysvallat-lukuhaaste voi olla juuri sellainen kuin haluat. Yhdysvallat on maa, jonka kirjallisuuteen on mahdollisuus tarttua todella monella tavalla, mutta olen myös laatinut pienen listan aiheita, joita voi käyttää apuna. Yhdysvallat automaattisesti siis aiheena haasteessa ja listassa muutama lisäkriteeri teosvalintoihin. Jos saat suoritettua koko listan, niin nostan kuvitteellista hattuani!



1.
Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja

2.
Musiikki osana kirjaa

3.
Beat-sukupolven kirja

4.
Alkuperäiskansat osana kirjaa

5.
Aiheena sota, jossa Yhdysvallat ollut osallisena

6.
New Yorkiin sijoittuva kirja

7.
Pulitzer-palkittu teos

8.
Afroamerikkalaisen kirjailijan teos

9.
Sukupolvikuvaus

10.
Kirja politiikosta

11.
Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja

12.
Orjuuteen liittyvä aihe

13.
Kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan

14.
Ei-Amerikkalaisen kirjailijan teos

15.
Klassikko


Helsingin kirjamessut järjestetään 25. – 28.10.2018 Messukeskuksella ja olen todella innoissani tämän kerran teemasta. Yhdysvaltojen kirjallisuus on aina ollut se oma lemmikkini ja vaikka kulttuurin tietynlaista "mcdonaldisaatiota" vastustankin, niin Steinbeck, Cheever, Palahniuk, Proulx ja kumppanit todistavat Yhdysvaltojen tuottavan todella aitoa ja todellista kirjallisuutta.

Kertokaa jos poimitte haasteesta jotain luettavaa ja jakakaa lukukoemuksianne! Vaikka häsällä #yhdysvallatlukuhaaste.


Neil Gaiman - Norse Mythology

$
0
0


Neil Gaiman on aina kuulunut suosikkeihini. Sandmanit tuli luettua useita kertoja läpi nuorena ja useimmat kirjatkin tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Koko pohjoisen mytologia on itselleni jokseenkin kiinnostavaa, mutta enpä välttämättä olisi tähän kokoelmaan tarttunut ilman Gaimanin nimeä kannessa.

Norse Mythology on kokoelma myytillisiä tarinoita, jotka Gaiman tavallaan kertoo uudelleen. Thor, Odin, Loki ja kumppanit ovat jo tuttuja hahmoja useimmille ja vaikka tarinat ovat uusia, niin ne pohjaavat vanhaan ja hahmoja on kohdeltu kunnioituksella.
Neil Gaiman

Gaiman kertoo kirjan esittelyssä, että tämän ensikosketus pohjoisen myytteihin ja Asgardiin oli nimenomaan Jack Kirbyn sarjakuvat. Näin myös itselleni. On huvittavaa miten Marvelin sarjakuvien kuvitus tulee aina mielikuviini kun puhutaan näistä vanhoista tarinoista.

"The World is a flat disk, and the sea encircles the perimeter. Giants live at the edges of the world, beside the deepest seas.To keep the giants at bay, Odin and Vili and Ve made a wall from Ymir's eyelashes and set it around the middle of the world. They called the place within the wall Midgard."

Myytit ovat kiehtovia, koska niissä kaikki säännöt voidaan heittää menemään. Myytit ovat alkutarinoita, niissä luodaan uusia sääntöjä sitä mukaan kuin tarina etenee. Maailma syntyy tarinan ehdoilla eikä päinvastoin.

Tästä myyttien tarjoamasta tarinallisesta runsaudensarvesta Gaiman osaa ammentaa loistavasti. Novellit ovat täynnä pieniä ja suuria oivalluksia, juonia, kepposia ja suureellisia kalajuttuja.

Kirjan maailmassa olutta kuluu järvikaupalla ja härkiä syödään laumoittain. Liioittelua ei ole edes enää olemassa. Erityisesti pidin miten hauska kirja olikaan. Etenkin jos vanhat myytit ovat tuntuneet kuivahkoilta, niin tässä on erinomainen esittelyteos niiden maailmaan.


Norse Mythology, Neil Gaiman, 2017, W. W. Norton & Company


Katso myös:






Lukupinon 2017 kohokohdat

$
0
0


Lukupino ei nimestään huolimatta ikinä mahtunut "pelkän" kirjablogin saappaisiin ja sen näkyy viime vuoden kokemuksissakin. Kirjoja, esityksiä ja kaikkea kulttuuriiin liittyvää tuli nautittua reippaasti ja alla olen listannut muutamia hienoimpia kokemuksia.



Näyttelyt


We Have a Dream Fotografiskassa
Myös Fotografiskan 2017 Maailman paras -museoravintola tuli testattua.

Caesar van Everdingen Sinebrychoffin taidemuseossa
Tämän nostaisin vuoden parhaaksi näyttelyksi.

Näkyväksi neulottu - Yarn Visions Keravalla
Yllättävän hieno toteutus neulottua taidetta.

Cris af Enehielm - HAM Helsinki
Värikäs, hauska taiteilija.

Minä en ole minä Sinebrychoffin taidemuseossa

Pekka Kauhanen ja Ola Kolehmainen HAMissa

Melek Mazici. Wing of eternity. 2007-2016



Kirjat



Fintiaanien mailla

Eleanor Hendersonin Ten Thousand Saints
Tästä tehtiin myös hieno leffa.

Terhi Törmälehto - Vaikka vuoret järkkyisivät

Janne Kukkosen Voro
Sarjakuvaa!

Foederati 1 - Myrskyntuoja
Lisää sarjakuvaa!

Blake Crouch - Pimeää ainetta
Hienoa oli myös Blake Crouchin haastattelu.

luin tämän jo 2016, jolloin ehkäpä vuoden paras kotimainen mielestäni.

Mikko Kalajoki - Miesmuisti

Garth Greenwell - Kaikki mikä sinulle kuuluu
Myös Greenwell oli ilo saada Lukupinon haastatteluun.

Anna Kontula - Luokkalaki
Juuri nyt taas hyvin ajankohtainen

Harry Salmenniemi - Uraanilamppu ja muita novelleja
Vuoden paras.


Jenna Kostet - Pikimusta, sysipimeä

Mikko Rimminen - Maailman luonnollisin asia
Olin varma, että tässä on vuoden oudoin kirja, mutta sitten tuli vastaan Jatkosota-Extra.

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa

Jees, leskiyli-insinöörskä! sanoi vääpeli Ryhmy
Oma panokseni Ylen 100 kirjaa -hankkeeseen.

Depressiopäiväkirjat - Anni Saastamoinen

Valas nimeltä Goliat - Cristina Sandu

Neil Gaiman - Norse Mythology


Esitykset

Alexey Kosarev, Svetlana Sozdateleva


Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth Kansallisoopperassa
Tämä taisikin olla yksi parhaita oopperoita, joita olen nähnyt.

Tämän jälkeen haluan nähdän kaiken missä näyttelee Sanna June-Hyde.

Tuomo Railon megaintiimi monologinäytelmä.

Heikki Ranta ennemminkin kanavoi kuin näytteli Kirkaa.


Tositarinaan näytelmän takana haluaisin vielä tutustua tarkemmin.



Ooppera, jossa yleisö seurasi esiintyjiä pitkin tehdashalleja kuulokkeet korvissaan.

Sekä kirjana että musikaalina yksi vuoden isoimmista kokemuksista.

Unto Mononen ei ollut ikinä kauheasti omalla tutkalla, mutta kylläpä siinä oli mielenkiintoinen tyyppi.

Cats -neitsyyteni on viety.

Kansiksen Suomi 100 -juhlateos.

Elämä muuttui kun tajusin, että Svenskanilla saa tekstityslaitteen käyttöön.

Energiaa!

Pikkujäbän kanssa vaihteeksi teatterissa.


Elämäni oudoin esitys.


Vielä nostaisin viime vuodelta myös Porvoon sarjisfestarin Å-festin, kun pääsin kokemaan saman oopperan parinkymmenen vuoden ikäerolla, upeat Koomisen oopperan Lied-konsertit, Kirjamessut, tein ensimmäisen mixtapen suomalaiselle kirja-alalle (ehkä jatkoa myöhemmin), Suomen eka pelimusakonsertti (ja vielä GameExpokin), suuri kunnia saada toimia Finlandia-lähettiläänä ja toki paljon muuta mitä voi tuolta oikeasta laidasta lähteä klikkailemaan auki.

Erityisen kivaa on ollut osallistua erilaisiin tapahtumiin muiden kirja-alan tyyppien ja bloggareiden kera sekä jutella ihmisten kanssa tuolla sosiaalisessa mediassa (tuosta alta hei seuraamaan ja mukaan keskusteluun). Tämä yhteisö on tuonut paljon iloa elämään ja sen takia Lukupino jatkaa entiseen malliin ja vähän uuteenkin.


Kuvia Finlandia-palkintojen taustalta

$
0
0



Finlandia-lähettiläänä pääsin tutustumaan lähemmin koko palkinnon taustalla vaikuttavaan maailmaan ja jännittämään kirjailijoiden ja kustantajien kanssa lopputuloksia. Nyt kun kokemus on takana, niin haluan avata mitä koin Finlandia-humun eturivissä ja jakaa kanssanne näpsimäniä kuvia.

Finlandia-palkinto on vuodesta 1984 jaettu merkittävin kirjapalkinto Suomessa. Muistellessani voittajia ja ehdokkaita aina Veikko Huovisesta Jörn Donneriin ja Sofi Oksaseen, niin mielen täyttää kunnioitus sitä työtä kohtaan, jota tässä palkitaan.

Finlandia-palkinto edustaa minulle suomalaisen kirjallisuuden ja kirjailijan työn tärkeyden tunnustamista. Se ei tarkoita, etteikö palkinnolla olisi kaupallisia ulottuvuuksia tai etteikö se sulkisi ulos isoa osaa suomalaisesta kirjallisuudesta. En kuitenkaan näe, että Finlandia tarkoitus olisi osoittaa kuluttajalle mikä kirja joulupakettiin tulee laittaa tai, että me lukijat emme osaisi löytää luettavaa myös bestseller-listojen ulkopuolelta.

Lähettiläänä pääsin todistamaan tapahtumia, joissa ihmiset aidosti olivat innoissaan kirjallisuudesta ja keskustelivat siitä intohimoisesti. Ehdokaslajitelma oli kaikissa kategorioissa hieno, mutta erityisesti kaunokirjallisuuden suhteen oltiin mielestäni erittäin rohkealla ja raikkaalla maaperällä. Näitä kirjoja on ollut suurempi ilo lukea kuin olisin osannut odottaa.

Mutta sitten niihin kuviin. Tunsin itseni todelliseksi etuoikeutetuksi kirjallisuusturistiksi ja tässä on tulos:

Hanna Nikkanen ja Hyvän sään aikana. Odotettu ehdokas.


Suomen epävirallinen selfiekuningas ja Karo Hämäläinen

Rönkä nousi ylös heti kun ehdokkaat esiteltiin ja kertoi millä tavoin voisi olla jäävi niitä arvioimaan. Luotto Rönkään kuintenkin voitti.

Tietofinlandia-ehdokkaat

Epävirallinen selfiekarttaja ja Alexsander Stubb

Aleksis Salusjärvi paljastaa kaunokirjallisuuden ehdokkaita ja Elisabeth Rehn reagoi

Miki Liukkonen

Kaikki kaunokirjallisuuden finlandia-ehdokkaat. Näitä oli ilo lukea.

Valokuvaaja: "Pitele sitä kirjaa siinä miten haluat".

Ehdokkaat vielä laatikon suojissa

Tommi Liimatta


Jaakko Yli-Juonikas

Finlandia-voittaja Juha Hurme

Tommi Liimatta

Liukkonen lukemassa Werner & Jarl -kirjakaupassa
Ehdokkaat olivat vieraana Baba Lybeckin Kirja vieköön -illassa Savoyssa 
Hurme oli suosittu nimmareiden hakijoiden keskuudessa



Voittajat Finlandia -palkintojenjakotilaisuudessa Kansallisteatterilla. Juha Hurme, Sanna Mander ja Riitta Kylänpää

Seela Sella luki otteita ehdokkaiden kirjoista Kansallisteatterilla


Rehn paljastaa Finlandia-voittajan ja pitää hienon puheen. Lähes yhtä hienon kuin voittaja Hurme. "Opetelkaa ruotsia juntit".

Juhlahumua Kansallisteatterilla


Palkintojenjaon jälkeen voittajia haastateltiin Akateemisessa kirjakaupassa

Sanna Mander signeerasi teostaan

Riitta Kylänpää

Ja lopulta juhlat jatkuiavt Teatterilla




Katso kaikki Finlandia-aiheiset Lukupinon jutut täältä.


Anna-Liisa Ahokumpu - Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

$
0
0


Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on Anna-Liisa Ahokummun haikeansävyinen esikoisromaani. Historiasta ja oudoista ilmiöistä kiinnostunut Ahokumpu näki joskus kuvan vanhasta perhoskokoelmasta ja siitä lähti lähti kehkeytymään romaani.

Perhostutkija Max Halman äiti kuolee. Tästä lähtee Maxin tutkimusmatka menneisyyteen ja perheen salaisuuksiin. Kuka oli Maxin isä ja mistä tämän voisi löytää? Onko tämä edes enää elossa. Kuva miehestä Luftwaffen univormussa on ensimmäinen vihje. Kuka on Erik Stanislaus?

Anna-Liisa Ahokumpu (vas.) esittelee kirjaansa
Kirjassa vaihtuu tekstilaji jokaisen luvun, tai oikeastaan sinfonian, mukana. Kontrasti jämäkän ja byrokraattisenkin tekstin ja lähes runollisen kuvailun välillä teki kirjasta moniulotteisen kokemuksen. Se on osin tiukkaa tutkimusta Maxin menneeseen ja osin tämän vapaana virtaavia pohdintoja, toiveita ja pelkoja. Esimerkiksi seuraava katkelma on todella herkullinen kuvailu elävän musiikin kokemisesta.

"Stanislaus liitti säveleen seuraavan ja taas seuraavan, kevyemmin kuin olin odottanut. Korkeammalta. Sormet hypähtelivät koskettimistolla, yksittäiset sävelet muuttuivat virraksi, joka kulki valmista uomaa pitkin yhä uudelleen ja uudelleen kohti matalia sävyjä ennen kuin karkasi takaisin ylös, aina vain ylemmäksi. Matala sointukulku oli piilossa vasemman käden takana, viiden sormen luomassa häkissä, Stanislaus ei päästänyt sitä pakoon, mutta soitti sen esiin karkean ja kepeän väliin jääviin rakoihin."

Välillä taas teksti oli tarkkaa päiväkirjamerkintää ja välillä Oulun maakunta-arkiston selontekoja. Kokonaisuus paljastui lukijalle tutkimustyönä, jota Max teki kunnon luonnontieteilijän elkein. Eräs mielenkiintoisimmista asioista kirjassa olikin harvinainen perhonen, jonka Max löysi äitinsä jäämistöstä. Perhoseen liittyvä tutkimus nivoutui taitavasti tutkimukseen Maxin perheen historian selvittämiseen.

Menneisyys on hankala tutkittava ja tarina muistuttaa miten tulokset voivat vaikuttaa nykyisyyteenkin. Maxin tuntui etsivän itseään nykyisyydestä, mutta en oikeastaan tiedä miksi. Ehkä se on vain jokin yleisinhimillinen motiivi. Kirja olisi voinut olla huomattavasti pitempi, mutta toisaalta pidän suuresti miten Ahokumpu on rakentanut tarinan vain kaikista oleellisimmista tekijöistä. Juuri se luo tarinaan sen haurauden, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa murene.

Anna-Liisa Ahokumpu, 2018, Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa, Gummerus, ennakkokappale



Black Mirror - uuden sukupolven Twilight Zone

$
0
0


Black Mirror Netflixissä on pitänyt taas valveilla muutaman yön. Tv-sarjojen bingeäminen ei ole minulle ollut vierasta ennenkään, mutta tämä koukuttaa ihan uudella tavalla. Tai oikeastaan vanhalla. Black Mirrorista tulee nimittäin mieleen nuorena ihannoinamini Twilight Zone. Joka jakso on oma itsenäinen tarinansa aina uusilla näyttelijöillä ja jokainen jakso sisältää jonkin hyvin Twilight Zonemaisen, synkän twistin.

Black Mirrorin ensimmäinen kausi tarjosi todellisen WTF-elämyksen kun Britannian päämininisteri Michael Callow laitettiin todella kipeän valinnan eteen. Katsojalle annettiin monimutkainen moraalinen dilemma ja annos puhdasta inhottavuutta samassa paketissa. Olin koukussa.

Toinen jakso loi pohjaa sille mitä tuleman pitää näyttäen katsojalle kliinisen ja järjestelmällisen dystopian, jossa ihminen on osa mediakoneistoa. Kuin Orwell olisi ohjannut jakson Star Trekiä. Jo näiden kahden ensimmäisen jakson perusteella saattoi olla melko hyvin kärryillä siitä mistä on kyse. Tulevaisuuden uhkakuvista, joita nimenomaan moderni teknologia tarjoilee.


Sarjassa tarkastellaan sodan mielettömyyttä sen suhteen miten koko "vihollisuuden" käsite syntyy, sosiaalisen median pimeää puolta, teknologian kääntymistä ihmistä vastaan. Mielestäni kuitenkin hienointa sarjassa on, miten se näyttää teknologian pahimman vian olevan ihminen itse.

Teknologia kehittyy, sosiaalinen media muuttuu, mutta ihminen kaikkine vikoineen säilyy ennallaan. Meille tarjoillaan sovelluksia ja tekniikkaa, joka lähtökohtaisesti olettaa käyttäjiensä olevan rationaalisia olentoja. Black Mirror osoittaa mielikuvitusleikeillään, että näin ei välttämättä aina ole. Jos sarja heijastelee mielestäsi todellisuutta näiltä osin, niin ehkä et ole täysin väärässä. Ehkä elämme ajassa, jossa tulevaisuus on yhä selkeämmin nähtävissä ja Black Mirrorin kaltaiset sarjat tulevat vain yleistymään.


Vaikka sarjan dystopia on melko synkkää teemoiltaan, niin jumankauta se osataan esittää viihdyttävästi. Sarjan sävy on virheetön ja näyttelijäsuoritukset loppuun asti vietyjä. Kuten Twilight Zonessa, myös Black Mirrorissa jää useita jaksoja mieleen elämään pitkiksi ajoiksi.

Muistan aina miten eräässä mustavalkoisessa Twilight Zonen jaksossa Burgess Meredithin hahmo haluaisi vain lukea kirjoja, mutta aina joku estää tätä. Maailmanloppu koittaa ja tämä selviää, mutta huomaa silmälasiensa rikkoutuneen. Yksinkertainen, mutta mieleen palava tarina.

Samalla tavalla tulen aina muistamaan miten Cristin Milioti jää vangiksi videopeliin tai Bryce Dallas Howardin hahmo jää ikävään kierteeseen yrittäessään nostaa sosiaalisen median statustaan. Jokainen jakso käsittelee samankaltaisia teemoja, mutta jopa yllättävän tuoreesti jakso jakson jälkeen. Tästä saattaa olla kiittäminen Charlie Bookerin sairasta mieltä kirjoittajana sekä useita huippuohjaajia, joita sarjaan on saatu mukaan.

Andrea Riseborough teki erityisen hienon roolisuorituksen naisena, jonka päätökset johtivat aina vain kauheampiin tuloksiin.

Tuore neloskausi Netflixissä aiheutti ne unettomat yöt telkkarin edessä, mutta myös ihan oikeasti ajattelemisen aihetta. Olen ehkä liian lähellä vielä kokemusta, mutta sanoisin tämän olleen paras kausi tähän asti. Alun Star Trek tribuutti, Jodie Fosterin ohjaama upea tarina vanhemmuudesta sovellusten aikakaudella, David Sladen mustavalkoinen post-apo -jännäri tai se lopun keskustelua herättänyt Black Museum. Hyvää televisiota.


Black Mirror. Kuvat: Netflix.fi

Juha Hurme - Niemi

$
0
0



Niemi on Juha Hurmeen teos, jossa mennään tämän pienen niememme historiaa läpi lähes aikaan, jolloin siitä tuli valtio nimeltä Suomi. Ja tämähän on tietysti se kirja, jolla Hurme sai tavoitellun Finlandia-palkinnon ja pääsi ilmoittamaan koko maalle, että "opetelkaa ruotsia, juntit". Hulvaton tyyppi.

Juha Hurme on kirjailija, rohkea teatterintekijä ja kaikinpuolin mukava tyyppi. Niemessääänessä on ennenkaikkea se mukava tyyppi. Kirja kertoo kovia faktoja (jopa siinä määrin, että jotkut ovat väittäneet kyseessä olevan tietokirja), mutta soljuvan kerronnalliseen ja humoristiseenkin tyyliin.

Niemi välittää historiaa elävällä tavalla, mutta myös sanomaa. Tämä pyrkii tietoisesti valistamaan ihmisiä kirjallaan ja vaikka nykyään moni voisi pitää tätä saaranaamisena, niin väitän, Hurmeen tavoin, valistuksen ja sivistyksen olevan yhä tärkeitä tehtäviä kirjallisuudelle.

Juha Hurme

Valistus tekee tästä kirjasta tavallaan tietokirjan, joka ei kuitenkaan ole vapaa kirjailijan omasta persoonasta tai arvomaailmasta. Esimerkiksi sosiologian ja antropologian aloilla on ollut ihmisiä, joiden mielestä henkilökohtaiset arvot ovatkin hyvä näkyä tekstissä jo läpinäkyvyyden vuoksi. On puhuttu myös yhteiskuntatieteilijöiden kohdalla jopa velvollisuudesta luoda tieteen avulla parempaa maailmaa. Vaikka Hurme sanoo, ettei ikinä kirjoittaisi manifesteja, niin Niemeäkin voi paikoin sellaisena lukea.

"Kulttuurimme on mekanisoinut eläimet ja kasvit. Kytkentä suurten maailmanuskontojen syntyyn on merkillepantava. Samaan aikaan, kun uskonnot korottivat ihmiset erityisasemaan jumalten valituiksi, kotieläimiä lakattiin pitämästä tuntevina olentoina, jotka kykenivät kärsimään ja suremaan, ja niitä alettiin kohdella aineena, biomassana, ja koneina eli hyödykkeinä. "Luomakunnan kruunu" on käyttänyt sepitettyä esikoisoikeuttaan sumeilematta. Sen ovat miljardit ja taas miljardit domestikoidut eläinparat saaneet tuta nahoissaan!"

Mitä Hurme siis haluaa sanoa? No ainakin sen, että tämä pieni niememme ei tosiaan ole mikään ihan täysin erityislaatuinen paikka, joka on kasvanut eristyksissä muusta maailmasta. Suomi on tehty maahanmuuttajista ja ulkoisista kulttuurisista vaikutteista. Kirjaa lukiessa valtioiden rajat sulavat mielessä ja maailma esittäytyy aina enemmän jatkuvana prosessina. Tämä on Hurmeen tarinankerronnan tulosta.

Historia alistuu Hurmeen huumorin ja tarkkanäköisyyden tuottamiksi sarjoiksi tapahtumia aina alkuräjähdyksestä Turkuun. Ihan viimeaikaisiin tapahtumiin kirjassa ei paneuduta, koska niihin selkeästi tarvitsisi ensin samanlaista kaukonäköä kuin Hurme nyt käyttää menneisyyteen. Aina 1800-luvun alkuun asti ehditään kuitenkin.

En edes yritä tiivistää kirjan sisältöä. Se on pienten ja suurten tiedonmurusten ilotulitusta, joka ei ikinä ole pelkkää listojen lukua. Hurme on koonnut puisevasta faktatiedosta olennaisen luodakseen ihan oikean tarinan. Täytyy myös mainita, että Hurme ei käyttänyt kirjaa koostaessaan googlea, vaan Niemen faktapohja on koottu ihan perinteisesti kirjastoja koluamalla. Kunnioitettava saavutus.

Kansallisteatterissa helmikuussa ensi-iltansa saava Hurmeen näytelmä Lemminkäinen pohjaa Niemeen ja sen tulkintoihin historiasta. Molemmat teokset ammentavat tietysti myös Kalevalasta. Näytelmästä lisää tietoa löytyy Kansallisteatterin sivuilta täältä.

Juha Hurme, 2017, Niemi, Teos


Katso kaikki Finlandia-aiheiset Lukupinon jutut täältä.



People of Finland Twitterissä

$
0
0


People of Finland on Twitter-tili, jossa viikoittain on äänessä joku uusi suomalainen Twitter-käyttäjä. Tämä on ollut minun viikkoni ja olen päässyt kertomaan pieniä juttuja omasta elämästäni sekä Suomesta yleisesti.

People of Finland löytyy Twitteristä tämän linkin takaa. Kyseessä on niin sanottu rocur- eli Rotation Curation -tili. Siis tili säilyy samana, mutta sitä ylläpitää aina vaihtuva käyttäjä.

Twitterin käyttäjä @pohjoistuulesta kertoi viime keväänä olleen puhetta siitä miten Suomessa ei jostain syystä ole rocur -käyttäjää. Niinpä tämä perusti sellaisen itse ja palaute on ollut hyvää.

Suomi ei ole ainoa maa, jota tavalliset ihmiset edustavat Twitterissä. On mahdollista seurata muun muassa tilejä @sweden, @ireland, @beingtokyo, @weareaustralia sekä myös tieteen maailmaa käsittelevää tiliä @realscientist. Näistä juuri Ruotsi olikin edelläkävijä rocur-tilien suhteen kun asiaa lähdettiin viemään eteenpäin turismin edistämiseksi.

Olen melkoinen Twitter-addikti ja se maailma on minulle ennestään tuttu. @Lukupino tietysti löytyy Twitteristä, mutta jo sitä ennen olen ollut mukana seuraamassa suomalaisen Twitter-yhteisön syntyä. People of Finland tarjosi kuitenkin ihan uudenlaisen vapauden höpistä omista asioistani. Se teki twitteröinnistä entistä hauskempaa.

Jouduin myös pohtimaan miten tuon esille juuri suomalaisuutta postauksissani ja huomasin, että stereotyyppeihin on joskus liiankin helppo turvautua ja että koko suomalaisuuden käsitteelle on tullut minulle paikoin ikävä maku erinäisten "Suomi ensin" -tyyppien takia. Mutta People of Finland on tietysti samalla kanava tuoda niitä positiivisa puolia näkyvämmin esiin. Näyttää kansainväliselle yleisölle, että Suomi koostuu monipuolisesta väestöstä.

Jos sinua itseäsi kiinnostaa päästä päivittämään People of Finland -tiliä, niin käy täyttämässä lomake täällä. Itse päivittelen tiliä vielä huomisen ajan ja sitten taas uusi tyyppi istuu ohjaajan paikalle.


EGS Taidehallissa

$
0
0

EGS, Earth getting smaller, 2017

EGS (1974) on maamme tunnetuimpia graffititaiteilijoita. Nyt Taidehallissa nähtävä näyttely on EGSin päiväkirjamainen matka, joka kattaa 30 vuoden ajalta tämän elämää ja taidetta. Jokainen Taidehallin sali tosiaan avautui katsojalle kuin uusi päiväkirjan sivu.

Graffiti ei ole enää kohteena siinä iänikuisessa keskustelussa mikä "on taidetta ja mikä ei". Väittely on ohi ja graffiti voitti. Seinien töhrijät vyöryvät gallerioihin ja väittely voi jatkua enää korkeintaan sen suhteen voiko galleriataide olla todella graffitia.

EGS, Macao, China, 2014

EGS on liikkunut taiteen käsitemaailmassa monilla tasoilla ja tässäkin näyttelyssä nähdään ikään kuin siirtymää perinteisestä graffitista veistoksiin ja installaatioihin. Nimikirjaimat E G S toimivat jatkuvana teemana näyttelyssä, joka tuntuu muutoin kehittyvän huone huoneelta elävänä kokonaisuutena.

EGS, Treaty of Jeddah 1927 (2017)

Matkustelu ja taiteen levittäminen ympäri maailmaa on jatkuva teema näyttelyssä. Pidän erityisen paljon näyttelyn lukuisista maailman kartoista, mutta ehdoton lempparini löytyi palaneista puunrungoista valmistetuista veistoksista. Ne ovat asukasyhdistyksen poppeleita alueelta, josta lähti liikkeelle surullisen kuuluisa Stop töhryille -kampanja.

Kuva: Patrik Rastenberger

Lisää tietoa näyttelystä löytyy Taidehallin sivuilta täältä. Näyttely on avoinna 25.2.2018 saakka ja jos olet vinguttamassa museokorttia, niin ainakin Kansallismuseo, HAM ja Luonnontieteellinen museo kannattaa siinä samalla alueella vilkaista. Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan EGSin esittelyyn Spray Daily -sivustolla täällä ja Instagram-tiliin täällä.

Lisää kasvisruokaa koko perheelle - Sara Ask ja Lisa Bjärdo

$
0
0



Lisää kasvisruokaa koko perheelle on Sara Askin ja Lisa Bjärdon toinen osa koko perheen kasvisruokakirjoista.

Minä rakastan lihaa. Olen ollut vannoutunut lihansyöjä koko ikäni, mutta viime vuoden lokakuussa sisäinen kamppailuni syömisteni eettisyyden suhteen tuli siihen pisteeseen, että liha poistui ruokavaliostani. Ensimmäinen sääntö kasvissyönnissä on, että kerrotaan kaikille kasvissyönnistä. Lähdetään siis liikkeelle tästä kirjasta, joka pelasti ensimmäiset yritykseni kokkailla itselleni maistuvaa sapuskaa.

Uusi ruokavalioni lähti käyntiin täysin vegaanisena. Tarkoitus oli kokeilla sitä muutaman päivän, mutta vegaaninen kokeilu venyi yli kuukauden mittaiseksi. Siirtymä kasvisruokaan olikin sitten melko helppo, vaikka suonkin itselleni enää murto-osan eläinperäisiä tuotteita entiseen verrattuna.


Lisää kasvisruokaa koko perheelle tarjosi reseptejä, jotka olivat hyvin lähellä niitä entisiä mieltymyksiä, paitsi ilman lihaa. Voisinkin kuvitella kirjasta löytyvän paljon vinkkejä myös sekasyöjille.

Vaikka omat kokkailutaitoni ovat kiltisti ilmaistuna vajavaiset, niin näistä resepteistä oli suurin osa helppo valmistaa. Pidin erityisesti siitä, että tässä pelattiin suhteellisen yksinkertaisilla raaka-aineilla.

Esimerkiksi Palak Paneer jää varmasti tämän kirjan myötä kestosuosikiksi. intialaista tuorejuustoa, jota voi tehdä itse ja mausteinen kastike, jossa on paljon lehtipinaattia (vaikka kokeiluun tulikin ostettua vahingossa lehtikaalia, joka ei todellakaan ole edelleenkään lemppareitani). Tätä, riisiä ja jotain hyvää leipää, niin siinä on ihan pirun hyvä ateria.



Kyseessä oli kasvisruokakirja, mutta kaikki reseptit oli tarvittaessa varustettu myös ohjeilla miten valmistaa ne täysin vegaanisesti. Palak Paneerissa voi esimerkiksi vaihtaa kerman kookosmaitoon ja korvata paneerin tofulla.


Omaksi suosikiksi kirjasta nousivat herkulliset saksanpähkinäpyörykät. En edes muista mitä ohjeessa luki kun niitä on niin helppo tehdä. Tofua, pähkinöitä, mausteita ja ihan mitä vain tykkään. Pyöritän ne pulliksi ja paistan. Ihan törkeän hyvää.

Myös kirjan lasagne-ohje pitää vielä testata ja kaikkia niitä salaatteja ja perunavohvelit ja spydäri ja... no siellä on yli 70 reseptiä, joita kokeilla. Kirjan otsikossa luvataan jotain koko perheelle ja etenkin makeiden osalta tämä toteutuu omien lasten kanssa.

Olen innoissani niistä kaikista keittokirjoista, joita pääsen vielä kokeilemaan. Jauhelihan ja makaronin sijaan olen päässyt nauttimaan todella laajasta kirjosta makuja. Lihan pois jättämisen jälkeen ei ole ollenkaan tunnetta, että olisin luopunut jostain, vaan ennemminkin olen saanut tilalle entistä laajemman skaalan makuja.

Tästä aiheesta siis vielä myöhemmin lisää Lukupinossa.



Sara Ask, Lisä Bjärdon, 2017, Lisää kasvisruokaa koko perheelle, Gummerus, arvostelukappale


Masennuskomedia - Kansallisteatteri

$
0
0

Kuvassa Pirjo Luoma-aho ja Tuomas Uusitalo. Kuvaaja Mitro Härkönen

Masennuskomedia on Kansallisteatterin tuore näytelmä siitä miten hauras mieli voi olla ja miten absurdi yhteiskunta voikaan silloin olla sairastuneen ympärillä. Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi ovat käsikirjoittajina ja ohjaajina kovassa nosteessa elokuvien maailmassa ja näiden kädenjälki on hyvin tunnistettava myös tässä näytelmässä.

Masennus ei ole hauskaa. Se on itseasiassa todella paskamainen tila, mutta sille ei tässä näytelmässä nauretakaan. Naurun kohteeksi nousee se ympäristö, jossa masentunut joutuu toimimaan. Masennus aiheuttaa kuin poikkeustilan kaikkeen siihen mitä voimme pitää "normaalina". Poikkeustilassa yhteiskunta ei aina ole kauhean taipuisa ja tämä johtaa erinäisiin omituisuuksiin.

Masennuskomedian päähenkilö Eeva Ahonen, metalliyhtiön johtaja, luhistuu kesken tehokkaiden Powerpoint esitysten. Tätä näyttelevä Pirjo Luoma-Aho vetää roolia ääripäiden kautta herkullisen ilmeikkäästi. Etenkin tämän silmät elävät kuin omaa elämäänsä. Eeva on modernia bisnespuhetta viljelevä, supertehokas uraan keskittyvä pomo, jolla hyvin ratkaisukeskeinen ajattelutapa. Jokin niin irrationaalinen asia, kuin masennus, ei vain tunnu mahtuvan tämän elämään.

Silti Eeva löytää itsensä makaamasta sohvaltaan. Ura metalliyhtiössä vaihtuu mielenterveyskuntoutujien työkeskukseen, mutta sielläkin vanhat tavat puskevat esiin. Eevan mieli vaati tehokkuutta ja innovaatioita. Oma rauha asetetaan merkityksettömäksi kun vanha, hektinen maailma vetää mukaansa. Niin Eevan kuin muutkin työkeskuksen ihmiset.

Eeva hoitaa työkeskukselle mittavan tilauksen ja yhtäkkiä määrä ei vastaa kysyntää. Tarvitaan mittavaa tuottavuusloikkaa, joka kuitenkin vaatii veronsa.

Kuvassa Maria Kuusiluoma ja Pirjo Luoma-aho. Kuvaaja Mitro Härkönen

Näytelmä lepää välillä melko paljon stereotyyppien varassa, mutta toisaalta tämä tekee hahmoista yleismaailmallisia. Peilikuvia todellisuudesta, jossa yksilöt ovat asetettu oikeastikin näihin muotteihin. Ohjaaja Mari Rantasila on luonut pienoismaailman, jossa tilanteet vaihtuvat nopeasti ja luontevasti. Hahmot asetetaan lennosta aina uusiin tilanteisiin ja tylsää hetkeä ei ehdi tulla.

Mielenterveyskuntoutujat ovat hillitön porukka ja välillä sitä mietti, että onko tälle ok nauraa. Sleepy Sleepersistä tuttu Tuomas Uusitalo erityisesti huokui komediaa, Mestari ja Margaritassa juuri hurmannut Maria Kuusiluoma revitteli ihan tosissaan niillä stereotyypeillä hienoin tuloksin ja lopulta homman vei kotiin upea Pietu Wikström. Tämä Teatterikorkeakoulusta lavalle nostettu nuori jätkä oli samaan aikaan todella herkkä ja koominen. Odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan tämän näyttelijän suhteen. Arttu Kapulainen Eevan hipsteri-poikana ja huolettomana vastavoimana Eevan urakeskittyneisyydelle oli myös hieno. Kapulainen on aina kuulunut lempinäyttelijöihini, mutta on harvemmin tullut itselleni vastaan teatterin lavalla.

Kuvassa Maria Kuusiluoma, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström. Kuvaaja Mitro Härkönen

Näytelmän sanomaksi nostettiin ajatusta, että asioiden arvo ei ole sama kuin niiden hinta. Yksinkertainen, mutta tavallaan herttainen ajatus, joka ei aina ole itsestäänselvyys. Lopussa sanomaa esitettiin eräänlaisena moraalisena opetuksena, joka korosti koko näytelmän roolia sanoman välittäjänä.

Julistus ei ole tyhjänpäiväistä. Vuonna 2007 voimaantulleen hankintalain jälkeen kuntien tuli kilpailuttaa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut. Ja sitten ylläripylläri! Se ei oikein toiminut, vaan nyt kansainväliset yritykset ovat tulvineet markkinoille, tarjouspyynnöissä on epäselvyyksiä ja kärsijöiksi jäävät ne heikoimmissa asemissa olevat ihmiset, joilla ei ole edes enää sananvaltaa siinä mitä heille tapahtuu. Ihmisistä tuli nopeasti kirjaimellisesti kauppatavaraa ja palveluiden laadulla ei ollut enää mitään merkitystä.

Tämän esiin tuominen näytelmän keinoin on hieno teko. Näin myös esityksen väliajalla ihmisiä keräämässä nimiä kansalaisaloitteeseen. Jos haluat vaikuttaa, niin käy allekirjoittamassa Ei myytävänä! -aloite.

Kuvassa Pirjo Luoma-aho. Kuva Mitro Härkönen / Krista Mäkinen.

Lisätietoa esityksestä ja esityspäivistä löydät Kansallisteatterin sivuilta täältä.



RooleissaArttu Kapulainen, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström (TeaK)OhjausMari RantasilaLavastusKatri RenttoPukusuunnitteluNinja PasanenValosuunnitteluKare MarkkolaÄänisuunnitteluJohanna StormVideosuunnitteluPyry HyttinenNaamioinnin suunnitteluPetra KuntsiTanssin valmennusKaari Martin ja Jussi VäänänenDramaturgiaMinna LeinoEsitys nähty kutsulipulla


Käy seuraamassa:




Kevään 2018 kirjat - 30 vinkkiä

$
0
0


Jee! Uusia kirjoja tulee! Olen kierrellyt kustantajien tapahtumissa, hautautunut katalogeihin ja jutellut muiden kirjahullujen kanssa tulevasta. Nyt haluan jakaa muutaman vinkin täällä. Toivon vain, että pääsen itse lukemaan mahdollisimman ison osan kaikesta siitä mitä haluaisin.

Lukupino siis taas kasvamaan.



1.

Morten Strøksnes - Merikirja
Gummerus


"Merikirja on tositarina ystävyksistä, kirjailija Mortenista ja kalastajasuvun kasvatista Hugosta, jotka päättävät pyydystää Länsivuonon jäähain. Teoksen kiistaton päähenkilö on kuitenkin meille yhä tuntematon valtameri.
Strøksnes esittelee pinnanalaista maailmaa antaumuksella, ja lopputulos on ilmiömäinen ja viihdyttävä yhdistelmä tarinaa ja tietoa, meribiologiaa ja mytologioita, kuriositeetteja ja olemassaolon kysymyksiä."

2.

Antti Nylén & Ilja Karsikas - Eino ja suuri possukysymys
Otava


"Eino saa enoltaan 7-vuotissyntymäpäivälahjaksi lelupossun, joka osoittautuu kaikkea muuta kuin tavalliseksi. Pulla-possu osaa ajatella ja puhua ja sillä on omituinen pyyntö: se haluaa tulla syödyksi.
Pullan kanssa jutellessaan Eino joutuu pohtimaan syömistä ihan uudella tavalla. Mikä tekee jostain asiasta syötävän ja toisesta ei? Voivatko jotkut eläimet olla ystäviä ja toiset ruokaa? Alkaa kysymysten vuosi, jonka lopussa Eino tekee suuren päätöksen."

3.

Fried Hédi - Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä
Nemo


"Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan?
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin."


4.

Ville Similä & Panu Hietaneva - Lainaan enkä palauta
Like


"Lainaan enkä palauta kertoo ensimmäistä kertaa perinpohjaisesti, kuinka suomalainen hiphop syntyi, kasvoi ja varttui. 1980-luvun breikkipoikien kiiltävät Adidakset vaihtuivat 1990-luvun graffititeinien vankilatuomioihin ja 2000-luvun syrjäytyneiden räppärien lohduttomiin riimeihin."

5.

Leena Krohn - Kadotus
Teos


"Kaupungin löytötavaratoimiston ainoalle työntekijälle toimitetaan jälleen erään yön jälkeen tavaroita. Jokainen esine kantaa mukanaan omaa tarinaansa. Helsinkiä muistuttavassa kaupungissa vietetään taiteiden yötä, eikä kulkiessa voi tietää, mikä on esitystä ja mikä totta. Siellä liikuskelevat esimerkiksi aggressiivinen räppäri, Bitulanimistä olentoa ulkoiluttava rouva, siluettitaiteilija ja Neiti Aika."

6.

Aleksis Stenfors - Pankkimaailman pimeä puoli
Vastapaino


"Suomalainen Alexis Stenfors toimi 15 vuotta investointipankkiirina alan tärkeimmissä pankeissa (HSBC, Citi, Crédit Agricole ja Merrill Lynch), kunnes jäi vuonna 2009 kiinni sijoitussalkkunsa arvon vääristelystä. Kaupoillaan hän aiheutti työnantajalleen 465 miljoonan euron tappiot ja menetti itse työnsä ja maineensa."

7.

Harry Salmenniemi - Yö ja lasi
Siltala


"Yö ja lasi on yli kymmenen vuoden työn tulos. Ehtymätön, kunnianhimoinen teos koostuu yhdeksästä erilaisesta osasta ja osoittaa runoutemme voiman. Klassisin tyyli yhdistyy suvereenisti kokeellisuuteen, pienet päiväkirjamaiset runot laajoihin runoelmiin. Kaiken takana sykkii olemassaolon ihmetys, jonka äärellä kauhu ja nauru vuorottelevat, yö ja lasi syleilevät."

8.

Carita Forsgren - Ambrosia
Osuuskumma


"Kolmekymppinen, suklaahullu Jenni on tottunut arkisiin ongelmiin, kuten kuinka saada vuokra maksettua ajallaan, kun hän yllätysraskauden myötä ajautuu keskelle vuosituhantista selkkausta ihmisten ja maapallolle haaksirikkoutuneiden muukalaisten välillä. Tuleeko Jennistä pelinappula, vai löytääkö hän lopulta sisäisen jumalattarensa?"

9.

Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen Sarjakuvat: Pii Anttonen, Kimmo Lust & Apila Pepita Miettinen - Näkymätön sukupuoli, Ei-binäärisiä ihmisiä
Into


"Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään ja miltä tuntuu kasvaa transihmisenä, muunsukupuolisena tai sukupuolettomana. N.kym.t.n sukupuoli -kirja kertoo noista kasvukokemuksista, törmäämisistä viranomaisten kanssa ja oman tilan löytämisestä. Se on ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta."

10.

Marjo Tiirikka - Arabian Heljä
Art House


"Arabian Heljä kertoo Arabian pitkäaikaisimman taiteilijan pulppuavasta elämästä ennen ja nyt. Koko elämäntyönsä keramiikkatehtaalla tehneen taiteilijan vaiheiden rinnalla kulkee tehtaan pitkä historia."

11.

Sari Kivistö & Sami Pihlström - Sivistyksen puolustus
Gaudeamus


"Yliopistojen asema, kehittäminen ja leikkaukset ovat nostattaneet kiivasta keskustelua tutkitun tiedon merkityksestä ja arvosta yhteiskunnassa. Sivistyksen puolustus osoittaa, että kapeakatseinen näkemys tiedosta ja tieteestä johtaa vakaviin sivistystä ja jopa koko kansakuntaa rappeuttaviin seurauksiin."

12.

Vesa Tuominen, Esa Silander - Karhumies
Docendo


"Joka aamu kello kahdeksan mies ottaa takin naulasta, laittaa lakin päähän ja suuntaa kohti aitauksia, joissa eläimet ovat. Hän kiertää karhujen, susien, kettujen, ilvesten, ahman ja porojen aitaukset tarkistaakseen, että kaikki hyvin. ”Millä mielellä sitä ollaan?” hän kysyy Juusolta, isolta uroskarhulta. Juuso katsoo miestä silmiin ja hymy leviää sen karvaisille kasvoille. Kaikki on siis hyvin, toteaa mies ja jatkaa kierrostaan päivän muihin toimiin."

13.

Rosamund Young - Lehmien sielunelämä
Bazar


"Lehmät rakastavat, leikkivät, kiintyvät ja muodostavat vahvoja, koko elämän pituisia ystävyyssuhteita. Ne voivat olla epäileväisiä ja nirsoja, kantaa kaunaa ja olla itserakkaita. Yksi niistä saattaa rakastua palavasti kesäapulaiseen, toinen tuijottaa sinua herkeämättä keittiön ikkunan läpi syödessäsi, ja kolmas on kiinnostuneempi maasturisi pakoputken herkullisista aromeista kuin sinusta."


14.

Raili Mikkanen & Sirkku Linnea - Suomen lasten majakkakirja
Minerva


"Majakat ruokkivat kaikkien mielikuvitusta, ja niin tekee eritoten Raili Mikkasen ja Sirkku Linnean Suomen lasten majakkakirja, joka on viehättävällä tavalla sekä kiinnostava lasten tietokirja että humoristinen kertomus ystävyydestä."


15.

Gaël Faye - Pienen pieni maa
Like


"10-vuotias Gaby elää perheineen pienessä idyllissään Burundissa. Lapsuuden huolettomat päivät saavat julman lopun, kun naapurimaa Ruandan verilöyly hajottaa ranskalais-afrikkalaisen perheen. Väkivallasta tulee osa arkea, ja eloonjäämisen hinta on kova. Lopulta Gaby sisarineen onnistuu pakenemaan Ranskaan. Mutta kadotetun paratiisin haikeus ei päästä otteestaan."


16.

Uno Harva - Suomalaisten muinaisusko
SKS


"Ensi kertaa vuonna 1948 julkaistu Suomalaisten muinaisusko kokoaa suomalaisen uskontotieteen uranuurtaja Uno Harvan elämäntyön yksiin kansiin. Se on suomalaisen mytologiantutkimuksen merkkiteos ja kuuluu jokaisen suomalaisuuden juurista ja esi-isiemme uskosta kiinnostuneen kirjahyllyyn. Turun yliopiston uskontotieteen emeritusprofessori Veikko Anttonen on kirjoittanut teokseen uudet jälkisanat."

17.

Ayòbámi Adébáyò - Älä mene pois
Atena



"Nigerian sosiaaliset ja poliittiset pyörteet värittyvät Älä mene pois -romaanin väkevillä äänillä, syvillä sävyillä, pelolla ja epäluulolla. Adebayo kertoo tarinan aviollisen rakkauden hauraudesta, perheen hajoamisesta ja suuresta epäonnesta. Hän näyttää äitiyden toiveen raaimmillaan."


18.

Anna-Liisa Ahokumpu - Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Gummerus


Tämän olenkin jo lukenut ja arvostelun voi lukea täältä.

19.

Sid Sirkiä &  Tom Elfström - Skeitti-Suomi – Rullalautailun tarina
Into


"Skeitti-Suomi – Rullalautailun tarina kertoo, kuinka rullalautailu saapui Suomeen. Uudet ja kokeneet harrastajat kertovat laajemmasta skeittauksen ympärille muodostuneesta kulttuurista: slangista, tiimeistä, mestoista, matkoista ja tovereista."

20.

Aalto Sari, Nyström Samu ja Rose-Marie Peake (toim.), Leivoksia, kaupunkilaisia ja sivistysaatteita. Kävelyretkiä Euroopan historiaan.
Kirjapaja


"Leivoksia, yläluokkaa ja sivistysaatteita -teos johdattelee lukijan runsaan eurooppalaisen kulttuurihistorian ja samalla myös suomalaisen itseymmärryksen äärelle. Teos muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: sivistys- ja yliopistohistoria, kaupunkihistoria ja -kulttuuri sekä Euroopan historia. "



21.

Amanda Hellberg & Eveline Johnsson - Vegepikaruokaa
Mäkelä


"Tässä kirjassa esitellään veden kielelle tuovia vegepikaruokia, jotka valmistetaan lähellä tuotetuista raaka-aineista. Ruokalajit valmistuvat käden käänteessä, ja lopputulos on taatusti herkullinen. Osa kirjan ohjeista soveltuu myös vegaaneille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi pavuista tehdyt hampurilaispihvit tai mehevä pizza juureksilla täytettynä? Aamunkin voi aloittaa kuohkeilla lätyillä mustikoiden kera."

22.

Tuulisolmut - Valikoima saamelaista nykyrunoutta
Poesia

"Tuulisolmut tarjoaa ajankohtaisen ja valaisevan näkymän  saamelaiseen nykyrunouteen. Valikoiman runoissa saamelainen kulttuuri elää päivitettynä 2000-luvulle."


23.

Sara Stidsberg - Unelmien tiedekunta
Tammi


"Nainen joka ampui Andy Warholia
Stridsbergin kuumeinen, runollinen romaani on feministisestä SCUM-manifestista tunnetun Valerie Solanasin elämäntarina."

24.

Anne Helttunen (toim.); Sari Hyytiäinen (toim.); Ulla Koivukangas (toim.); Liisa Virtanen (toim.) - Nuoruuden ääni: ylioppilasaineiden valioita
SKS


"Nuoruuden ääni -kirjaan on koottu tunnettujen suomalaisten ylioppilasaineita vuosien varrelta. Teos sisältää muun muassa Paavo Haavikon, Karo Hämäläisen, Juha Itkosen, Eino Leinon ja Sofi Oksasen ylioppilasaineet. Mitä he ovat ajatelleet ja kirjoittaneet omana abivuonnaan?"

25.

Piia Leino - Taivas
Kustantamo S&S


"Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka avaamia kysymyksiä ei tee mieli vaientaa. Lohduton sisällissodan jälkeinen Helsinki ja tilansa uudelleen valtaava luonto antavat haikeankauniit puitteet tarinalle, joka herättää vahvan tarpeen vaalia elämää, kaikkea sitä mikä on maailmassa tärkeintä."

26.

Maggie Nelson - Argonautit
Kustantamo S&S


"Kuten kreikkalaisen mytologian Argo-laivalla purjehtijat, argonautit, pitkän matkansa aikana osa osalta rakentavat laivan kokonaan uudelleen mutta saavuttavat sataman samannimisellä laivalla, mekin purjehdimme elämän ja rakkauksien läpi säilyttäen nimemme ja identiteettimme mutta vähä vähältä kokonaan muuttuen.

Nelsonin tarkkaa ja eleganttia, genrerajoja rikkovaa ja lähes kulttimaineeseen noussutta teosta on rakastettu ja ylistetty Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa, viimeisimpänä Ruotsissa."

27.

Miska Rantanen - Kalsarikänni
Kustantamo S&S


"Jokainen tietää, mitä kalsarikänni on, kun sen kokee. Todellinen taitaja nauttii kalsarikännistä myös joutuessaan pois kotoaan työreissuilla hotellissa, vieraisilla tai lomamatkalla. Kalsarikänni on elämänasenne, meditaatiota joka vapauttaa paineista ja pakonomaisesta sosiaalisesta suorittamisesta. Se ei ole takakireää hyggeilyä, vaan aitoa nollaamista."

28.

Saara Turunen - Sivuhenkilö
Tammi



"Suorasanainen kuvaus esikoisromaanin julkaisemisesta.
Kupliva ja pisteliäs romaani yhdestä vuodesta kirjoittajansa elämässä, odotuksista ja todellisuudesta, jotka kulkevat eri teitään."

29.

Kukku Melkas (toim.); Olli Löytty (toim.) - Toistemme viholliset? : kirjallisuus kohtaa sisällissodan
Vastapaino




"Kirjassa johtavat kirjallisuudentutkijat ja tunnetut taiteilijat seuraavat vuoden 1918 jättämiä jälkiä. Kirjassa kysytään, miten vastakkainasettelut näkyvät ja kuuluvat suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirjallisuudessa. Jäljistä olemme pääsemättömissä – siksi historian haavoja on hoidettava. Tieteilijöiden ja taiteilijoiden esseissä proosa lavenee teatteriin, musikaaliin, kuvataiteeseen ja sarjakuvaan."
30.

Rafael Donner - Ihminen on herkkä eläin
Teos & Förlaget


"Rafael Donnerin tekstit ovat hyvin henkilökohtaisia, täynnä mielenkiintoisia ja humoristisen teräviä havaintoja sekä hänen omasta sisäisestä maailmastaan että ulkomaailmasta. Hän kuulee ääniä – ja me kuulemme hänen äänensä. Se on voimakas ja omaperäinen. Kuuntele!"



Voit lukea viime kevään vinkkini täältä, sillä vaikka nykyään tunnumme elävän hypernopeassa mediamaailmassa, niin on hyvä muistaa, että kirjat harvoin vanhenevat. Kirjat ovat syntyessään vanhoja.


Käy seuraamassa:




Millaisen kirjahyllyn haluaisit nähdä presidenttiehdokkaallasi?

$
0
0



Entä jos presidenttiehdokkaasta ei tietäisi mitään muuta kuin tämän kirhahyllyn sisällön? Jos koko äänestysprosessi olisi vain tämän yksityiskohdan varassa. Mitä sinä haluaisit hyllystä löytyvän? Mitä sieltä ei ainakaan saisi löytyä?

Minun ehdokkaani hyllyssä olisi kirjoja joka puolelta maailmaa ja suomalainen kirjallisuus olisi osa laajempaa kirjallisuuden perhettä hyllyssä.

Ehdokkaani lukisi paljon tietokirjoja. Arvostaisin kovasti, että näkisin siellä kuitenkin laajan skaalan tietokirjallisuutta ja taloustieteiden lisäksi haluaisin nähdä myös humanistisia tieteitä edustettuna. Haluaisin nähdä paljon sosiologista kirjallisuutta ja kirjoja yhteiskuntien historiasta, feminismin historiasta, kansalaisvaltioiden synnystä. Elämäkertoja, mutta en liikaa. Haluaisin, että ehdokkaani olisi enemmän oman tiensä kulkija kuin muiden esimerkin seuraaja.

Ja sitten runoja. Kirjoja taiteesta ja taiteilijoista. Ideaalisella ehdokkaalla olisi myös mukava kokoelma sarjakuvia. Kauhukirjojakin olisi kiva nähdä hyllyssä, koska niihin eläytyminen vaatii empatiakykyä.

Haluaisin nähdä ehdokkaani kirjahyllyn sekalaisena kokoelmana kirjoja, jotka missään nimessä eivät ole aakkosjärjestyksessä. Ehdokkaani kyllä tietää missä mikin tämän kirjoista on. Kirjojen välistä näkyy kirjanmerkkejä, koska eihän kaikkea ole kerralla luettava loppuun. Jokaiseen tilanteeseen tulee valita juuri oikea kirja. Hyllyt eivät ole täynnä kalliita ensipainoksia vaan jokaisella kirjalla on arvonsa. Myös divarien aarteet ja vaihtohyllyjen pokkarit ansaitsevat kunniapaikan ehdokkaani hyllyssä.

Haluaisin nähdä siellä John Steinbeckiä, Victor Hugoa, Jouko Turkkaa, Minna Canthia, Chuck Palahniukia ja monia muita, mutta lopulta ei sillä ole väliä pitääkö ehdokkaani juuri samoista kirjailijoista kuin minä. Ihanteellista olisikin, että löytäisin tämän hyllystä itselleni jotain uutta.


Kyselin jo eduskuntavaalien alla aikoinaan mitä lukevat eduskuntavaaliehdokkaat.

 Käy seuraamassa:




Italian ja Orientin lumo - Ippolito Caffi Sinebrychoffilla

$
0
0


Ippolito Caffi (1809 - 1866) oli italialainen kaupunkinäkymiin ja maisemiin erikoistunut taiteilija. Sinebrychoffin museonjohtaja Kirsi Eskelinen näki Caffin näyttelyn Italiassa ja halusi heti näyttelyn myös Suomeen. Italian ja Orientin lumo -näyttely on nähtävissä 1.2. - 27.5. 2018.

Ippolito Caffi ei ole järin tunnettu taiteilija ja uskallan väittää, että nimi on useimmille ihmisille vieras. Minulle ainaki oli. Caffi-asiantuntija Annalissa Scarpa, joka esitteli medialle näyttelyä sanoi kuitenkin, että "Caffi ei ole tunnettu taiteilija. Vielä". Arvostus voi syntyä eri vaiheissa historiaa.

2017 © Photo Archive - Fondazione Musei Civici di Venezia

Sinebrychoffin saleja kulkiessa tulee mieleen, että tässä on näyttely, josta on monen helppo pitää. Caffin töistä hehkuu tietynlainen välittömyys, joka on miellyttävää silmälle. Paikoin minua jopa häiritsi ne kepeät siveltimenvedot, joita on totuttu näkemään turisteille maalatuissa tusinatauluissa. Jokin hyvin perustavanlaatuinen tekijä kuitenkin erottaa Caffin näistä sisustustauluista. Työt ovat täynnä tunnetta. Valo tulee niissä esiin yllättävällä, leikkisällä ja mielenkiintoisella tavalla. Erityisesti pidän miten historia herää henkiin maalauksissa, joissa Caffi on kuvannut maisemia erilaisten lyhtyjen loisteessa (näistä en löytänyt kuvia esimerkiksi, joten kannattaa käydä museossa paikan päällä).

Scarpa kertoi Caffin olleen eräänlainen impressionismin edelläkävijä, joka heijasti tunnetilojaan taiteeseen. Caffin mielenkiintoinen mielenkiintoisen persoonan voikin nähdä heijastelevan tämän taiteessa. Näin ihmisen, joka on taipuvainen näkemään ääretöntä kauneutta ympärillään, patriootin ja etenkin todella uteliaan ja tiedonhaluisen yksilön.

Harras patriootti kuitenkin kuoli kun Italian kolmas itsenäisyystaistelu puhkesi. Tämä dokumentoi sotatoimia piirroksin ja maalauksin osana sotalaivaston lippulaivan Re d'Italian miehistöä, mutta alus upposi Lissan taistelussa vieden mereen 400 ihmistä, Caffi näiden joukossa.

Caffin useat työt kuin raportoivat ympäristöä. Pidin erityisesti piirroksista, joissa kuvattiin Lähi-idän maiden kaupunkikuvaa, vaatetusta ja eläimiä. Eräs lempitöistäni näyttelyssä oli lyijykynällä ja vesivärein tehty luonnos kamelista. Yksinkertainen aihe, joka oli todella elegantisti vangittu paperille.
2017 © Photo Archive - Fondazione Musei Civici di Venezia

Sinebrychoffin näyttely kattaa 73 maalausta ja 15 piirustusta ja vesivärityötä Fondazione Musei Civici di Venezian kokoelmista. Teosten äärellä voi ihastella Caffin taitavaa perspektiivin käyttöä, herkkiä siveltimenvetoja ja etenkin tämän tutkimusmatkailijan henkeä. Minulle Caffi oli vähän kuin Indiana Jones, joka osasi piirtää. Beduiiniksi naamioitunut taiteilija kulkemassa pitkin aavikkoja.

2017 © Photo Archive - Fondazione Musei Civici di Venezia

Lisätietoa näyttelystä löydät Sinebrychoffin sivuilta täältä. Kannattaa muun muassa tutustua näyttelyyn liittyviin luentoihin ja tapahtumiin, joita löytyy runsaasti.

Sinebrychoffin taidemuseo

Käy seuraamassa:




Viewing all 715 articles
Browse latest View live